Ensimmäinen päivä opistolla kului lähinnä tutustuessa opistoon ja sen systeemeihin.
Päivän lopuksi oli vapaaehtoinen rukouskokous. Yhdessä kohtaa tilaisuutta pyydettiin ajattelemaan jotain aihetta, joka huolettaa omalla kohdalla. Tämän jälkeen rukoiltiin yleisellä tasolla rukousaiheiden puolesta, nimeten yleisimpiä huolia aiheuttavia rukousaiheita. Oli myös mahdollista kertoa ääneen tässä yhteydessä omia rukousaiheita. Tämän jälkeen pyydettiin ajattelemaan jotain kiitosaihetta omalla kohdalla, minkä jälkeen rukoiltiin yleisesti kiitosaiheiden puolesta.
Lopuksi ei selvinnyt miksi pyydettiin ajattelemaan rukousaiheita niiden puolesta rukoilemisen sijaan. Ehkä siitä voi olla se hyöty, että rukousaiheiden reviiri voi laajentua. Psalmeissakin on esimerkkejä puheesta Jumalalle jossain muussa, kuin rukouksen tyyppissä muodossa. Esimerkiksi yhdessä Daavid oli ajautunut tilanteeseen, jossa hän ei jaksanut rukoilla. Sen sijaan, että hän olisi ollut täysin hiljaa, hän kertoi tämän Jumalalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti